|

Energiatyöryhmän ja ympäristösertifikaatin kautta parempaa energianhallintaa

Ekamin Kotkan ja Haminan neljässä koulukampuksessa on yhteensä 350 työntekijää ja 8000 opiskelijaa. Kiinteistöt muodostavat suurimman osan Ekamin hiilijalanjälkeä. Siksi sille on perustettu erityinen energiatyöryhmä, johon kuuluvat oman kiinteistöhallinnan työntekijöiden lisäksi Adconsysin ja Nuukan kiinteistöautomaation asiantuntijat.

Yhteydenotto Adconsysille käynnistyi kiinteistöautomaation etäyhteyksien tarpeesta, kun kiinteistöt sijaitsevat kaukana toisistaan. Nyt neljää kampusta hallitaan yhdestä Adairin pilvipalvelusta. Lisäksi vanhentunut kiinteistöautomaatio tarvitsi päivitystä alakeskusten ja IV-koneiden osalta, sekä langatonta lisäanturointia hankittiin automaation tueksi, tietää Kotekon kampuksen kiinteistönhoitaja Markku Hinkkanen yhteistyön käynnistymisestä Adconsysin kanssa.

Koulukampuksissa on 350 työntekijää ja 8000 opiskelijaa.

Hätiköidyt päätökset vaihtuivat suunnitelmallisuuteen

Energiatyöryhmä on herättänyt myös laajempaa kiinnostusta ja sen toimivuudesta on tullut kysymyksiä, kertoo Ekamin toimitila ja hankintapäällikkö Harri Laine. Työryhmä toiminta on meillä osa ympäristösertifikaattia. Auditointiryhmä pyytää työryhmän pöytäkirjat ja antaa siitä meille palautetta. Työryhmä kokoontuu neljästi vuodessa ja käymme läpi kiinteistön kulutus- ja trenditietoja. Lisäksi pohdimme yhdessä ratkaisuja parempaan energianhallintaan ja laadukkaampaan sisäilmastoon.

Ennen työryhmää investointipäätökset tehtiin kerran vuodessa hieman kiireellä juuri ennen investointeja. Ja silloin olin yksin niistä päättämässä ilman asiantuntijaryhmää, Laine kertoo.

Toimitila ja hankintapäällikkö Harri Laine (vas) ja kiinteistönhoitaja Markku Hinkkanen (oik).

Sertifikaatti on antanut meidän toimintaan särmää ja uusia näkökulmia. Riskinä tässä on, että sertifikaattia pidetään vain oman kilven kiillottamisena. Toiminta oikeasti palvelee organisaation energiahallinnan toimintamalleja, Laine tietää.

Ekamilla on otettu haltuun aurinkoenergian ja maalämmön hyödyntäminen. Aurinkoenergian hyöty on meille suuri. Maalämmön hyödyntäminen ei onnistu aivan täysimääräisesti, mutta saamme siitä hyötyä muun muassa käyttöveden lämmitykseen. Maakaasusta siirryttiin kaukolämpöön reilu vuosi sitten. Ajoitus maakaasusta luopumiseen oli mitä sopivin Laine myhäilee.

Isoissa kiinteistöissä on myös isot kulut. Energian käyttökulut Ekamin neljällä koulukampuksella ovat 1,4 miljoonaa euroa vuodessa jo ennen energiakriisiä. Jos tätä summaa saadaan pienennettyä vaikka 10%, niin säästöt ovat sadoissa tuhansissa euroissa Laine korostaa.

Mitä tulevaisuudessa tapahtuu?

Energiankäytön hallinta, sisäilmaston laatu ja turvalliset olosuhteet ovat olleet työryhmän agendalla viime vuosina ja näyttää siltä, että nämä asiat tulevat yhä tärkeämmiksi myös tulevaisuudessa Laine ja Hinkkanen korostavat yhdessä.

Tänä keväänä Ekamin Kotekon kampukselle asennettiin Nuukan tekoäly, joka integroitiin Adairiin. Adairista nähdään mitä asetuksia tekoäly asettaa IV-koneiden tulo- ja poistoilmanpaineelle sekä lämmintys järjestelmille. Adairista näemme aina online tilanteet ja Nuukasta historiatietoja. Vaikka tekoäly on ollut käytössä vasta vähän aikaa, se on osoittanut tehokkuutensa ja todennäköisesti tekoäly laajennetaan jokaiseen neljään kampukseen, Laine toteaa.

Toimintaa suunnitellaan tulevaisuuteen

Laine korostaa, ettei kyseessä ole energiansäästöä vaan energianhallintaa, sillä typerillä säästöillä voidaan sisäilmaolosuhteisiin saattaa ikäviä vaikutuksia niin sen käyttäjille, kuin kiinteistön rakenteisiin. Tarkoituksena on tarjota terveelliset, turvalliset ja hyvät toiminnalliset olosuhteet.

Vastuullinen toiminta menee joskus jopa investointien ja niiden takaisinmaksun edelle. Kyllä meidän pitää ajatella, että toimintaa on vielä 20 vuoden päästä täällä ja ajatella päätöksiä myös vähän pidemmälle, Laine toteaa.

Adair on meille elinehto

Olemme olleet Adairin pilvipalveluun tyytyväisiä ja se on meille elinehto. Olemme saaneet siihen räätälöityä juuri meidän toimintaan välttämättömiä ominaisuuksia. Osa kiinteistöistä sijaitsee Kotkan sataman läheisyydessä, jossa rautateitä pitkin kuljetetaan vaarallisia aineita. Kaakkois Suomen pelastuslaitoksen analyysin perusteella koulujen ilmanvaihto pitäisi saada hätätilanteessa nopeasti katkaistua. Adairiin on tehty yksi painike, josta sammuu radan läheisten kampusten ilmanvaihto välittömästi.

Koontisivu jossa pikapainikkeita kaikkien kampusten ohjaukseen,

Lisäksi meille on tehty Adairiin koontisivu, josta näkee yhdellä silmäyksellä kiinteistön tärkeimmät asiat. Ilman koontisivua näiden asioiden läpikäyminen olisi hankalaa ja työlästä. Pääsen nopeasti tarkistamaan esimerkiksi paine-erot ja lämpötilat, joiden perusteella pääsen heti selvittämään asioita Hinkkanen toteaa.

Hinkkanen jatkaa, jos minulla on joku epäselvä asia, niin soitan Adconsysille, niin sieltä nähdään sama näkymä mitä minäkin täältä katson. Nopeasti päästään asian ytimeen ja saadaan Adconsysin asiantuntemus meidän tueksi.

Ekamin kiinteistöhuoltoa ei ole haluttu ulkoistaa. Neljässä kiinteistössä on omat kiinteistöhallinnan henkilöt. Laine korostaa että heillä on isot kiinteistömassat ja niiden haltuun ottaminen olisi hankalaa, jos henkilöt vaihtuisivat jatkuvasti.

Koteko-kiinteistön kiinteistönhoitaja Markku Hinkkanen työhuoneessaan.

Samankaltaiset artikkelit